Ylöjärven Viittaveljet ry.
Etusivu Uutiset Kalenteri Ylväisy Ylvideo Linkit Ylvinet
Esittely Tuotteet Mukaan Galleria Yhteystiedot Palaute

Esittely


Partiotoiminta yleisesti | Ylöjärven Viittaveljet | Historia | Lähteet

Partiotoiminta

Mitä partio on?

Partio on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille.

Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin partiolaiset osallistuvat puuhiin – vastuun antaminen nuorille on partion perusidea.

Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Terve luottamus omiin kykyihin kasvaa!

 wosm logo
WOSM eli
World Organisation of Scout Movement,
Partiolaisten maailmanjärjestö
Ryhmässä oppii myös, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea eikä ole olemassa parasta partiolaista.

Partiossa opitaan käden ja mielen taitoja : Liikutaan luonnossa kävellen, hiihtäen, kiiveten, meloen ja purjehtien. Osataan antaa ensiapua tai lauletaan iltanuotiolla ja kitara soi. Tunnetaan maamerkit ja yövytään tulilla.

Partio antaa nuorille kansainvälisiä kokemuksia ja rakentaa kulttuurien välistä yhteisymmärrystä.

Partio sopii kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa. Meillä et jää vilttiketjuun!

Partiota harrastetaan paikallisyhdistyksissä eli 850 lippukunnassa ympäri Suomen. Suomessa partiolaisia on 75 000 ja koko maailmassa 38 miljoonaa.

Partio on kaikille avointa ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta toimintaa.

Ylös


Ylöjärven Viittaveljet
lippu
Ylvin lippu liehuu paraatissa 		Ylöjärven Viittaveljet ry. On 1951 perustettu Ylöjärveläinen lippukunta.

Lippukuntamme perusarvoihin kuuluu olennaisena osana eräretkeily. Vaeltajaryhmämme ovatkin tehneet vaelluksia mm. Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Tietenkin myös Suomen tunturit ovat tuttuja. Lippukunnan kalenterin kohokohtia ovat jokavuotinen yhteinen talvileiri sisarlippukuntamme Ylöjärven Otavan kanssa, oma kesäleirimme ja Kuninkuusluokan partiotaitokilpailut, joissa ratkaistaan Ylöjärven herruus. Meillä ei sisällä nyhvätä!

Lippukuntamme on myös vahvasti mukana paikallisissa tapahtumissa. Esimerkiksi Ylöjärven omilla Rock-Festivaaleilla, Räikkärockissa, olemme lähes poikkeuksetta toimitsijoina ja järjestyksenvalvojina.

Lippukunnallamme on myös laaja ja hyväkuntoinen kalusto, jolla kelpaa retkeillä. Hyvät retkeilymaastotkin löytyvät aivan kivenheiton päästä.

Ylös


Historia


Alku | 1976-89 Osa 1 | 1976-89 Osa 2

Alku

Sunnuntai 28.10.1951

Vanhalla srk-talolla tapahtui:

Paikalle oli saapunut 25-henkeä perustamaan partiolippukuntaa Ylöjärvelle.

Kello 19.00 kokous järjestäytyi, valitsemalla puheenjohtajaksi ja pöytäkirjanpitäjäksi nuorisopastori Eino Marttalan ja pöytäkirjantarkastajiksi Tauno Keskisen ja Unto Mäenpään.

Kokous veisasi virrestä 485:1,5 ja 8 ja pastori piti alkuhartauden.

Pastori selosti partion periaatteet ja päätettiin perustaa Ylöjärven Viittaveljet srk:n alueelle. Lippukunta liittyy Sinisiin Partiopoikiin ja sen kautta Suomen Partiopoikajärjestö r.y:hyn. Hyväksyttiin lpk:n säännöt mallisääntöjen mukaan. Lippukunnan johtajaksi valittiin pastori Eino Marttala ja sihteeriksi Veikko Koski. Jäseniksi ilmoittautuivat: Antti Hakamaa, Tarmo Lahtinen, Pentti ja Veikko Koski, Unto Mäenpää, Asko Suominen, Mikko Vehmas, Unto Keskinen ja Reijo Lehtonen. He muodostivat myös pastorin johdolla Majava-vartion. Vanhempainneuvostoon: Matti Lehvilä, Tauno Keskinen, Aino Puro, Aino Mäenpää, Hilma Seppälä, Tauno Siitama ja Mirjam Lehto.

Lopuksi veisattiin virrestä 325:4 ja pastori piti loppuhartauden.


Kokouksen puolesta:
Eino Marttala



Pöytäkirjan tarkastajat
Marraskuun 7 päivä.
Tauno Keskinen Unto Mäenpää

1976-89 Osa 1

MUISTOJA YL-VI:N TOIMINNAN UUDELLEEN KÄYNNISTÄMISEN ALKUTAIPALEELTA VUOSILTA


1976-89

OSA I / II

JOHDANTO


Tämä kertomukseni on kokoelma muistoja YL-VI:n toiminnan uudelleen käynnistämisen alkutaipaleelta. Historiaksi sitä ei voi sanoa, koska sen näkökulma on liian henkilökohtainen eikä se yritäkään kertoa kaikkea kyseisen ajan tapahtumia. Historiikiksi sitä voisi ehkä kutsua, sillä olen koonnut tähän niitä keskeisiä tapahtumia, jotka tehtiin ensimmäistä kertaa ja joissa itse olin yleensä mukana. Paljon hauskoja leirejä ja muita tapahtumia on jäänyt pois siitä syystä, että jutusta olisi tullut turhan pitkä ja luettelomainen.

KOULUTUSVARTIO


YL-VI:n toiminta oli loppunut jo 1960-luvun lopulla yhteiskunnan radikalisoitumisen ja politisoitumisen aikoina. Olin pienenä poikana aivan 1970-luvun alussa kysellyt partiotoiminnan herättämisen perään monta kertaa Ylöjärven seurakunnan silloiselta nuoriso-ohjaajalta Oksasen Hilulta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ennen kuin syksyllä 1976 näin Ylöjärven Sanomissa ilmoituksen, jossa haettiin jäseniä Ylöjärven Viittaveljien perustettavaan koulutusvartioon. Lippukunnan toiminta oli herätetty uudelleen käyntiin Mikko ja Piltti Lännenpään aloitteesta. Ilmoittautuminen oli uudella seuriksella. Vartiopuolella koottiin koulutusvartio, jossa oli tarkoitus kouluttaa vuoden ajan tulevia vartionjohtajia. Sudenpentulaumat käynnistettiin samaan aikaan vetäjinään aikuisjohtajat.

Koulutusvartion johtajana oli alkuun seurakunnan uusi poikatyöntekijä Kari Koskela. Hänellä ei ollut varsinaista partiotaustaa, vaan hän oli käynyt partionjohtajakurssin osana nuorisotyön opintojaan. Koulutusvartion eli Saukko-vartion jäseniä olivat:

- Olli 'Ola' Kolkka vj
- Vesa Mäkinen alias 'Veka Malinen'
- Olli 'Kuutio' Tyrkkö
- Arto Vuojolainen
- Jussi-Pekka 'Juspe' Pispa
- Ari 'Näpsä' Nieminen

Muitakin oli mukana vartion alkuaikoina, mutta tämä oli varsinainen ydinporukka. Vartiolle keksittiin oma huutokin: 'Hip Hap Huu, nyt on (joulu)kuu, Saukot kokoontuu, Jippi jappi juu, Jihuu'.

Kukin sai partionimen, jotka on jo aikaisemmin kerrottukin niiltä osin kun ne muistan. Nimet ovat vaihtuneet matkan varrella, joten olen merkinnyt vain viimeisimmän. Partionimen saaminen voi olla hyvinkin sattuman kauppaa ja läheskään aina siihen ei voi itse vaikuttaa. Tunnetuin yllä olevista nimistä on varmaan Mäkisen Vesan partionimi. Sen hän sai, kun hänen opettajansa Saaren Jussi oli palauttamassa kokeita ja vain yksi oli jakamatta. Siinä olevasta käsialasta kun ei saanut selvää. Paperilta opettaja tavasi nimen Veka Malinen. Kun Vesa oli ainoa, joka ei ollut saanut koettaan takaisin, oli hänet helppo kohdistaa nimen kirjoittajaksi. Sana levisi äkkiä ja niin oli uusi partionimi syntynyt.

Koulutusvartio kokoontui uudella seuriksella. Partiokoloksi kunnostettiin seuriksen pommisuoja. Partiomaisuutta yritettiin lisätä isäni Kimmo Pispan tekemällä pöydällä ja penkeillä, jotka oli tehty halkaisemalla iso kelokuusi. Tämä huonekalu oli niin massiivinen, että se kesti vuosia kovempaakin käsittelyä.

Kävimme alkuun tutustumassa muiden lippukuntien toimintaan. Tutustumismatkat tehtiin Tampereen nimekkäimpien lippukuntien Tampereen Kotkien ja Harjun Veikkojen koloille. Parhaiten jäi mieleen Harjun Veikkojen luona vierailu, kun legenda jo eläessään - Paavo 'Piusa' Meriluoto - kertoi lippukunnastaan tunteen palolla ja onnistui tartuttamaan tuon palon meihin nuoriin poikiinkin.

Ensimmäinen odotettu yöretki 10.-11.12.1976 suuntautui Lempiäniemen kesäkodin rantaan, minne pystytettiin talviteltta. Intoa riitti, mutta kovin partiomaista toiminta ei ollut. Teltta oli paljaalla maalla eikä kellään ei ollut makuualustoja, vaan ilmapatjoja, superlonpatjoja ja kaiken kruununa Malisella lepolasse. Puutkin haettiin kesäkodin puuliiteristä.

Keväällä Saukko-vartiolle valittiin oma johtaja, joksi tuli Kolkan Olli. Ensimmäinen partiolaisten kirkkopyhä oli keväällä 1977 Ylöjärven kirkossa. Siellä näimme ensimmäistä kertaa vanhan YL-VI:n lipun, jonka vartioimana annoimme partiolupauksemme ja saimme sen merkiksi omat partiohuivit. Ensimmäiset partiopaidatkin ostettiin ja ne olivat sitä inhottavaa tekokuitua, jota ei voinut kuvitellakaan laittavansa päälle metsäretkelle. Kevät 1997 huipentui ensimmäinen partioparaatimme, jossa marssimme yhdessä Otavan kanssa.

Osa Saukkovartion johtajista osallistui johtajina Lippukunnan historian ensimmäiselle Sudenpentujen leirille 20.-24.6.1977 Siitaman mailla. Itse en päässyt mukaan, koska olin riparilla Lapissa. Saukko-vartion oma kesäleiri pidettiin kuitenkin vasta 10.-14. elokuuta Rajalan kämpän maastossa järven rannalla. Leiri oli elämyksellinen. Teimme leirirakennelmia ja osallistuimme elämämme ensimmäisen kerran rakovalkean tekemiseen. Opimme myös, että eväitä ei kannata jättää rantakalliolle: varikset söivät Kuution leiväntekovälineet maastoreissun aikana.

SIIRTYMINEN LUONNOLLISTEN VARTIOIDEN AIKAAN


Seuraavan syksynä 1977 haettiin lehti-ilmoituksella Ylöjärven Sanomissa vartiolaisia perustettaviin uusiin vartioihin. Koulutusvartion jäsenistä tehtiin vartionjohtajia ja heidän apulaisiaan. Perustettiin neljä maapuolen vartiota, joille vartiot itse antoivat nimen. Vartiot olivat:

- Haukka, vj Jussi-Pekka Pispa, avj Olli Tyrkkö
- Karhu, vj Vesa Mäkinen, avj Juha Myllymaa
- Ilves, vj Arto Vuojolainen
- Puuma, vj Olli Kolkka

Meriosastoon perustettiin kaksi merivartiota ja niitä johti alkuun aikuisjohtajana Juhani Vahtokari. Tästä lisää kohdassa meripartiotoimintaa.

Koulutusvartio Saukko jatkoi kerran kuussa VJN:na (vartionjohtajaneuvosto). Saukko teki vielä jonkun oman koulutusretken, mutta pääosa retkitoiminnasta siirtyi omiin vartioihin ja lippukunnan leireille.

Syksyn 1977 mittaan toiminnassa tapahtui kuitenkin erittäin merkittävä muutos. Lippukunnan toimintaa vetämään saatiin erittäin kokenut partiolainen Heikki "Hessu" Kämäräinen ja partiopoikaosaston johtajaksi yhtä kokenut Risto "Ripa" Luukko. Yhdessä Hessu ja Ripa alkoivat kouluttaa meistä vartionjohtajista metsäkelpoisia partiolaisia. Kävimme retkillä Rajalassa Kurussa ja Ollilan tilan metsissä Pihkaperässä, missä opimme kädestä pitäen oikeita erätaitoja, kuten retkeilyvarusteiden valintaa, talviteltan ja louteen käyttöä kaiken taiteen sääntöjen mukaan, tulen tekoa märillä puilla, suunnistusta jne. Samalla opimme, miten vartiolaisia koulutetaan partiotaitoihin "itse tekemällä". Tämä koulutuksen jälkeen oman vartion johtaminen oli jo helpompaa.

Syntyneet omat vartiomme olivat luonteeltaan kovin erilaisia. Voisi varmaan sanoa, että ne olivat aika lailla johtajiensa näköisiä. Karhu vartio oli varmaan persoonallisin. Heillä oli mm. tapana pukeutua kokouksissa vanhoihin hattuihin. Samaa asiaa kuvaa hyvin, kun vartioille avattiin omat tilit, jolta karhu-vartio heti ostikin johtajalleen baretin, johon kirjoitettiin punaisella tussilla: 'Karhu-vartiolta Vesalle'. Kuinka ollakaan tämä tili-kokeilu ei jäänyt kovin pitkäikäiseksi.

Kurinpidollisiakin ongelmiakin oli matkan varrella, mutta asiat hoidettiin päiväjärjestyksestä kaikessa hiljaisuudessa, sillä negatiivista julkisuutta ei erityisesti kaivattu. Ongelmiin puututtiin kuitenkin päättäväisesti. Kovempikin huligaani nöyrtyi, kun hänet pantiin soittamaan retkeltä kotiin ja kertomaan mitä tuli tehtyä. Monesti kävi mielessä, pitäisikö jotkut ongelmatapaukset erottaa, mutta pidimme tärkeänä, että parempi kun pysyy mukana toiminnassa niin kauan kun itse haluaa..Onneksi erottamisiin ei ryhdytty, sillä moni poika palasi ruotuun ja eräästä tuli myöhemmin jopa lippukunnan johtaja.

Vartioiden välillä oli luonnollisesti kova kilpailu. Lippukunta järjestikin 22.4.1978 ensimmäiset omat PT-kisat, joissa myös rakkaalla sisarlippukunnallamme Otavalla oli edustus. Voittajavartiomme Haukan nimi kaiverrettiin sitten vanhaan pokaaliin, joka oli lipun ohella ainoa merkittävä esine, joka oli jäänyt vanhasta YL-VI:stä tallelle. PT-kisaperinne jatkui hieman ontuen lippukunnan omien kisojen osalta, mutta piirin kisoihin alettiin osallistua 1980-luvulla säännöllisesti vaikkakaan menestys ei ollut kovin loistelias.

LIPPUKUNNAN VIRALLINEN UUDELLEEN PERUSTAMINEN


28.11.1977 pidettiin seuriksella YL-VI:n virallinen perustamiskokous, jossa Heikki "Hessu" Kämäräinen valittiin virallisesti lippukunnanjohtajaksi. Siellä lippukunnalle hyväksyttiin säännöt ja valittiin hallitus. Yhdistysrekisteriin YL-VI liitettiin virallisesti 6.8.1979 yli vuoden odottelun jälkeen.

VANHEMPAINNEUVOSTO


YL-VI:n ja Otavan yhteinen vanhempainneuvosto perustettiin jo 26.4.1977 Piltti Lännenpään aloitteesta. Sen tehtävä oli tukea lippukuntia varainhankinnalla ja muutenkin. Se huolehti mm. partiolaisten kirkkopyhien ja muiden tilaisuuksien kahvituksista. Sen osuus oli keskeinen, kun partiolaisten kämppää alettiin rakentaa Kömmeliin. Siitä myöhemmin lisää.

LEIRITOIMINNAN ALKU


Lippukunnan ensimmäinen talvileiri pidettiin Rontonhorhassa 18.-21.2.1978 Kämäräisen Hessun johdolla. Se oli oikea metsäleiri, joka pidettiin perinteisen partiotoiminnan hengessä. Lippukunnan ensimmäinen yhteinen kesäleiri pidettiin Nutturanniemessä Näsijärven rannalla 1.-7.8.1978 samoin Kämäräisen Hessun johtamana. Keittiönä toimi Siitaman mökki, mutta telttalaavut olivat keskellä metsää. Leirin kohokohta tuli yllättäen. Meidät vartiolaiset herätettiin keskellä yötä ja vietiin pienellä moottoriveneellä leirirannan edessä olevaan pieneen Kanasaareen. Tuuli oli erittäin kova ja nosti korkeat aallot, joten venematkakin oli jännittävä. Saaressa kävimme öiseen lipunryöstöön, joka ei varmaan koskaan unohdu partiomuistoistani.

Elämäni ensimmäiselle partioleirille ulkomaille lähdin lähes hetken mielijohteen seurauksena. Hämeen viestissä mainostettiin edullista bussimatkaa Sveitsin partiolaisten leirille ja vanhempani innostivat minut lähtemään matkaan. Sain houkuteltua Kuutio (Tyrkön Olli) mukaan ja niin lähdimme heinäkuussa 1978 kolmen viikon matkalle Gysensteiniin Sveitsiin ASOLA78-leirille. Tällä metkalla minulle valkeni ensimmäistä kertaa oikeasti partioliikkeen kansainvälinen luonne. Tähän liittyi yksi matkat upeimmista kokemuksista, nimittäin vaellus kansainväliseen partiotaloon Kanderstegiin, missä oli töissä partiolaisia ympäri maapalloa. Matkalla sain paljon partioystäviä Suomesta ja Sveitsistä. Suosittelenkin lämpimästi kaikki nuoria partiolaisia lähtemään edes kerran elämässään leirille ulkomaille, sillä partioliike on maailman kansainvälisin nuorisojärjestö. Näiltä matkoilta saa taatusti enemmän elämyksiä, kuin tavalliselta turistimatkalta.

Toinen talvileiri suuntautui Orivedelle Puulaaki OY:n Vuorenjärven kämpälle 1.-4.3.1979. Siellä johtajatoimintaan tuli mukaan uusi kasvo Harri 'Harrix' Kuusela. Harri oli siihen asti ainoa johtaja, joka oli itse ollut mukana vanhan YL-VI:n toiminnassa kolkkapoikana.

Kesällä 1979 Suomen partiolaiset järjesti suurleirin Karelia 79:lle Kolilla 1.-10.8.1979. YL-VI lähti mukaan koko lippukunnan voimalla lippukunnan ensimmäiselle suurleirille. Olimme samassa leirisavussa Otavan kanssa, joten taitoimme matkaa yhteisellä bussilla. Tällä reissulla saimme monta uutta tuttua, jotka muistivat YL-VI:n, kun vaeltajaosastoa perustettiin vuonna 1980.

LAPIN VAELLUKSET JA RETKET


Partiopoikaosaston johtaja Luukan Ripa oli onnistunut valokuvillaan herättämään minussa mielenkiinnon Lappia kohtaan. Kun sitten kesällä 1977 olin ollut rippikoululeirillä Lapissa, oli lapinkuume valmis. Seuraavana vuonna esitin lapinvaelluksen järjestämistä muille vartion johtajille ja he innostuivat asiasta. Ehdotimme vaellusta Kämäräisen Hessulle, koska hänellä oli siitä kokemusta. Hessu suostuikin ja se ratkaisi asian. Ilman kokenutta johtajaa matka olisi ollut liian vaativa meille, vaikka meillä olikin vahva retkeilykokemus.

Vaelluksen ajankohdaksi sovittiin kesäkuu 1979 ja kohteeksi Saariselkä. Mukaan lähtivät Malinen, Kolkan Ola, allekirjoittanut ja Kämäräisen Hessu. Kuutio ei päässyt mukaan, koska hän oli samaan aikaan rippikoululeirillä isosena Saariselällä.

Matkustimme yöjunalla Rovaniemelle ja jatkoimme postiautolla Saariselälle. Ensimmäisen yön vietimme Hämeen partiolaisten leirikeskuksessa Lapinhämeestä; samaisessa paikassa, missä Kuutio oli riparilla. Kesäkuun alussa koivuissa ei ollut vielä lehtiä, joten oli vielä kylmä ja tunturissa oli vielä paljon lunta. Sää vaihteli suuresti paikan mukaan. Laakson koivikossa kuljimme lyhythihaisissa paidoissa, kun taas tunturissa oli kaikki mahdolliset vaatteet päällä. Reitti oli pitkä ja kuljimme tosi paljon tunturissa.

Alusta asti Malinen ja Ola kävivät sanasotaa ja aina välistä Ola ajoi Malista takaa pitkin metsiä. Kämäräisen Hessukin hermostui tähän. Jo alkumatkasta Hessu ja Malinen kävivät painimaan, kun Malinen ei meinannut uskoa Hessun painikokemukseen. Kokonaisuutena matka meni kuitenkin hyvin, vaikka retken lopuksi Malinen sai kaikki kimppuunsa syötyään yhteisiä eväitä salaa. Sen verran uuvuttava vaellus oli, että ajattelin: Ei koskaan enää.

Muutaman kuukauden jälkeen ajatukset kuitenkin muuttuivat ja sen jälkeen on tullut kerta toisensa jälkeen kierrettyä Lapin erämaita. Jopa armeijassa olin Lapissa. Ilman yhteistä partiovaellustamme näin olisi tuskin käynyt.

Vaellusten lisäksi järjestimme kevään 1983 talvileirin yhdessä Kalevan Karhujen ja Kalevan Suuntatyttöjen kanssa Ylläksellä Kalevan karhujen Luosun kämpällä. Matka oli osoitus yhteistyön merkityksestä partiossa. Piirin tilaisuuksissa saadut tuttavuudet loivat suhteita, jotka mahdollistivat tämänkin yhteistyön. Yksin YL-VI ei olisi moiseen kyennyt. Tämä retki antoi myös tuntumaa erämaahiihtoon ja itse opin laskettelun jalon taidon. Tällä retkellä opin myös sen, että ei pidä laittaa kaasukeitintä kuntoon kynttilänvalossa. Mökin palamiselta pelastuttiin vain Gissin Unskin ripeän toiminnan ansiosta.

LIPPUKUNTALEHTI


Jo varhaisessa vaiheessa nähtiin lippukunnan tiedottaminen ongelmalliseksi. Lippukunnan toiminnan käynnistämisen aikoina yritettiin julkaista omaa lehteä ja sellainen saatiin aikaankin, mutta mitään pysyvää ei syntynyt. Tarve kuitenkin pysyi ja hallitus päätti perustaa YL-VI:n historian ensimmäisen varsinaisen lippukuntalehden. Ensimmäinen numero julkaistiin keväällä 1979. Sen nimestä järjestettiin nimikilpailu lippukuntalaisille, jonka voitti selvästi Volle Pylkkäsen ehdotus Ylväisy.

Ylväisylle muodostui nopeasti oma persoonallinen linjansa. Huumori kukki päätoimittajan Harrixin johdolla. Kolkan Ola jatkoi hänen jälkeensä työtä. Erityisesti vuodesta 1982 alkaen Kari Röyskön persoonallinen kuvitus ihastutti. Kari piirsi rohkeasti kuvia kaikista lippukunnan silmäätekevistä ja uutta numeroa odotettiin kuin kuuta nousevaa. Huumori oli hersyvää ja toi toimintaan sitä hauskuutta, minkä puutetta monessa lippukunnassa harmiteltiin käymillämme kursseilla. Ylväisy niitti mainetta ja jakelimme sen numeroita niissä piirin tilaisuuksissa, joissa olimme mukana. Karin kuvitusta käytettiin myös kaikissa mahdollisissa kirjeissä ja tiedotteissa.

LIPPUKUNNAN HUIVIMERKKI


Lippukunnan johtajistossa heräsi syksyllä 1982 tarve saada lippukunnalle oma huivimerkki. Sen nähtiin luovan YL-VI:lle omaa identiteettiä. Sitä se kyllä toikin, sillä lippukuntamme oman taiteilijan Kari Röyskön 11.12.1982 päivätty ehdotus valittiin YL-VI:n historian ensimmäiseksi viralliseksi huivimerkiksi hurraa huutojen saattelemana. Huivimerkiksi tuli tämä musta "Viittaveli" punaisella pohjalla.

MERIPARTIOTOIMINTAA


Meripartiotoiminta nähtiin jo lippukunnan perustamisen yhteydessä tärkeäksi osaksi partiotoimintaa varsinkin, kun lippukunnan hallituksessa oli veneilylle lämpiäviä jäseniä. Varsinaisen vartiotoiminnan alkaessa syksyllä 1977 oli perustettu myös kaksi merivartiota, joilla oli aluksi aikuisjohtaja, mutta myöhemmin niihinkin tuli vertaisjohtajat.

Merivartiotoimintaa oli kuitenkin pitkän päälle vaikeaa jatkaa ilman vesille pääsyä, joten lippukunnan johtajaneuvosto päätti hankkia lippukunnalle oman veneen. Asia annettiin Juhani 'Jussi' Vahtokarin käsiin. Hän löysi Turusta puisen ison sisäperämoottoriveneen, jossa oli iso bensakone. Se käytiin hakemassa Tampereelle kesällä 1978 Simo Tukiaisen tukkiautolla. Tukiainen itsekin venemiehenä totesi jo Turun satamassa: 'Emmeköhän me jätä tämän veneen tänne'. Ikävä kyllä tätä hänen kommenttiaan ei huomioitu, vaan vene tuotiin Tampereelle ja laskettiin vesille Viitta I -nimisenä Lielahden tehtaan rannassa.

Viitta I:stä ehdittiin käyttää jonkun aikaa ja sitä säilytettiin seurakunnan kesäkodin rannassa. Se ajettiin kuitenkin kivelle ja tämä ehkä teki vuodon jota ei huomattu. Kun akun tyhjeneminen lopetti pilssipumpun toiminnan, niin vene upposi pohjaan. Kun venettä seuraavan kerran tultiin katsomaan, se oli kattoaan myöten vedessä. Kaiken tuhon kruunuksi se vedettiin traktorilla pohjaa myöten rantaan, minne vene saikin jäädä pariksi vuodeksi rapistumaan. Talvi täydensi tuhoa, kun koneen lohko jäätyi ja se halkesi. Loppu viimeksi voi tietysti herättää kysymyksen: Mitä ihmettä lippukunta olisi tehnyt isolla bensakoneella varustetulla veneellä, joka vei menovettä lähes 20 litraa tunnissa?

Oli syntynyt ikävä tilanne, jossa lippukunnalla ei ollut käytettävissä venettä, mutta velkaa senkin edestä. Johtajisto koitti parantaa tilannetta ja sai vuokrattua vielä samana vuonna G A Serlachiukselta vanhan hinaaja Inton. Into oli ollut ison hinaajalaivaston pienin hinaaja, jolla oli ohjailtu tukkilauttojen häntien liikkeitä. Tämän vuoksi sen pohja oli kovasti kuhmuilla, mikä ei kyllä menoa haitannut. Tätä suurempi ongelma oli puurakenteiden ja moottorin huono kunto. Into kunnostettiin ja mm. koneelle piti tehdä täysremontti. Velkataakka vaan kasvoi entisestään.

M/S Into kastettiin syksyllä 1979 ja siitä eteenpäin se oli aktiivisessa käytössä monta pitkää vuotta. Koska Into oli diesel-käyttöinen, hinauspotkurin vuoksi hidas ja lisäksi tilava, se soveltui erinomaisesti partiotoimintaan. Siitä muodostuikin kiinteä osa lippukunnan toimintaa. Into oli mukana retkien lisäksi kesäleireillä, jossa maaosastonkin väki sai siihen tuntumaa.

Kivelle ajettu Viitta I saatiin hiekkapuhallutettua muutaman vuoden päästä kivelle ajosta ja sitä pidettiin suojassa Ollilan tilan riihessä. Sieltä Klemettilän Jukka sai vihdoin myytyä sen huhtikuussa 1981 ja lippukunnan taloudellinen tilanne koheni kerrasta.

Vaikka Into soveltuikin erinomaisesti YL-VI:n toimintaan, oli merivartioiden toiminnassa ongelmia. Tästä syystä Into pääsi rapistumaan ja G A Serlachius myi sen pois lippukuntalaisten suureksi suruksi. Tähän loppui myös meriosaston toiminta.

Meripartiotoimintaa yritettiin elvyttää ostamalla kesällä 1986 hai-tyyppinen purjevene nimeltään Ninja II. Alussa oli suuri innostus ja vene kunnostettiin peräti 500 tunnin työllä. Alkuinnostuksen jälkeen toiminta laantui, koska puinen vene vaati valtavasti kunnostustyötä joka vuosi. Monen vuoden hiljaiselon jälkeen vene myytiin lopulta pois keväällä 1994.

Mitä tästä voisi sitten oppia? Meripartiotoiminta ei oikein ole pienen tai keskisuuren lippukunnan resursseihin sopivaa toimintaa. Satamat ovat kaukana Ylöjärven asutuksesta ajatellen viikoittaista toimintaa ja kunnostustyö vaatii riittävästi ikää, jolloin meripartiotoiminnasta tulee helposti vaeltajien toimintaa. Vaeltajatoimintaa taas leimaavat suuret vaihtelut ikäluokkien vaihtuessa, jolloin veneestä tulee helposti taakka ja se jää ennemmin tai myöhemmin huonolle hoidolle. Meripartiotoiminta nielee myös rahaa. Näistä syistä vain suurimmat lippukunnat, joissa mukana on aikuisia meripartiojohtajia, ovat onnistuneet meripartiotoiminnassa Tampereen ympäristössä ja niilläkin on ajoin ollut vaikeuksia.

1976-89 Osa 2

MUISTOJA YL-VI:N TOIMINNAN UUDELLEEN KÄYNNISTÄMISEN ALKUTAIPALEELTA VUOSILTA

1976-89

OSA II / II

PARTIONJOHTAJIKSI


Täyttäessäni 16 vuotta, menin syksyllä 1979 Hämeen partiolaisten PJ-kurssille. Siellä sain aimo annoksen uutta näkemystä ja pidän sitä yhtenä virstanpylväänä partiotaipaleellani. Kouluttajamme kertoi minulle heti alkajaisiksi, että olin liian vanha vartionjohtajaksi ja näin Laineen Jonista tulikin tilalleni vj Haukka-vartioon. PJ-kurssin jälkeen siirryin aluksi lippukunnanjohtajan apulaiseksi.

Uusiin partiotoimiini kuului mm. leirien vetäminen. Ensimmäinen leirini johtajana oli talvileiri Vuorijärven kämpällä Orivedellä 27.2.-2.3.1980, jonka vedin Harrixin (Harri Kuusela) kanssa. Leirin vauhdikkaisiin kokemuksiin kuului mm. pulkkamäki, ahkion hinaaminen Juhan Kuplan perässä tietä myöten sekä valojuovien ampuminen pienoiskiväärillä. Tältä legendaariselta leiriltä alkoi myös Harrixin ja Harran Sirkun yhteinen taival.

Syksyllä 1980 minusta tuli partiopoikaosaston johtaja, jossa toimessa olin vuoteen 1982 loppuun asti. Menin armeijaan kesäkuussa 1983 ja palasin armeijasta toukokuussa 1984, joten kyseiset vuodet olin rivipartionjohtajana. Vuonna 1985 toimin lippukunnan johtajan apulaisena.

Koulutusvartio Saukon jäsenistä myös Mäkisen Vesa nousi johtajistoon. Hänestä tehtiin 'herra kalustonhoitajajohtajapäällikkö'. Hänen itsestään eräässä yhteydessä käyttämä titteli oli pontimena tähän lippukunnan johtajiston ainoaan herra-nimikkeen keksimiseen.

Lippukunnan johtajistoon oli tullut muutos, kun Koskelan Kari oli lähtenyt toimestaan. Seurakunnan uudeksi nuoriso-ohjaajaksi tuli Juha Seppänen loppu keväästä 1978. Hänellä oli lapsuudesta partiokokemusta ja PJ-kurssikin oli käytynä. Hänkin liittyi johtajistoon ja hänen partionimekseen vakiintui Juha-setä. Vuoden 1980 alkupuolella Kämäräisen Hessu meni armeijaan ja Juhasta tuli tuoreeltaan lippukunnan johtajan sijainen. Sijaisuudesta muodostui pysyvä, kun Kämäräisen Hessu muutti Helsinkiin.

VAELTAJATOIMINNAN ALKU


Vaeltajatoiminta alkoi syksyllä 1980 Juha-sedän ideasta. Vartioista vanhaksi jääneet haluttiin pitää mukana toiminnassa ja saada toimintaan mukaan myös uusia jäseniä. Myös johtajistolle haluttiin omaa toimintaa. Vaeltajatoimintaan koitettiin saada Otavaa mukaan, mutta sieltä tuli vastaukseksi jyrkkä ei. Koska Otava ei myöskään halunnut itse järjestää vaeltajatoimintaa, otti YL-VI vaeltajaikäisiä tyttöjäkin jäsenikseen. Näin YL-VI:stä tuli de facto sekalippukunta. Juha setä ryhtyi itse vaeltajien johtajaksi.

Heti alusta pitäen vaeltajat päättivät järjestää joka kesä kauden tähtitapahtuman, jota valmisteltiin ja kerättiin rahaa koko vuosi. Ensimmäisenä vuonna 1981 vaeltajat lähtivät Ahvenanmaalle pyöräretkelle, jonne en itse päässyt, mutta jo seuraavan vuoden 1982 pyöräretkellä Tanskassa olin mukana. Vaeltajaosaston toiminta paisui ja se oli pitkään piirin suurin vaeltajaosasto. Vaeltajien toimintaan kuului vahva yhteenkuuluvuuden tunne, mikä vaikeutti uusien jäsenten sisään pääsyä. Tämä aiheutti eräänlaisen sukupolvikierron. Siinä väki vaihtui vain, kun yksi sukupolvi lopetti siirtyessään opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Tällöin uusia jäseniä tuli sitten enemmän kerralla ja muodosti oman ryhmänsä. Toiminta jatkui kuitenkin samankaltaisena ja vaeltajaosaston retket ulottuivat aina Karpaateille ja Fär-saarille asti.

KÖMMELI


Vanhempainneuvoston Rauno Virtanen hankki 16.6.1980 Länsi-Teiskossa Näsijärven rannalla olevan Rosenlewin omistaman Kömmelinkankaan rannan lippukuntien retkikäyttöön. Vuokra oli 8 poikatyöpäivää, jotka yleensä käytettiin alueen metsän hoitamiseen. Kömmeli otettiinkin erityisesti kesäleirikäyttöön, mihin sen ihana hiekkaranta ja iltanuotiopaikka jyrkänteen päällä tekivät sen erityisen soveliaaksi. Ranta soveltui myös hyvin Inton rantautumiseen.

Kämpän tarve tuli ilmeiseksi heti alueen vuokrauksen jälkeen, kun erityisesti talvileirin pitämiseen oli aina vaan vaikeampaa saada sopivaa kämppää. Vanhempainneuvoston ja lippukuntien johdon yhteisessä palaverissa päätettiin rakentaa paikalle mökkiä talkoilla. Rosenlewilta haettiin 12.5.1982 tähän lupa, joka sitten 18.5.1982 myönnettiinkin. Mökin perustukseksi Koskisen Pauli hommasi puhelinpylväät silloiselta Keijärven sähköltä. Jorma Seestieltä saatiin mökin rungoksi iso elementtirakenteinen työmaakoppi vuonna 1982. Itsekin olin mukana purkamassa sitä ja kuljettamassa paikanpäälle koottavaksi tukkiautolla ja isäni traktorilla. Seuraavien vuosien aikana joukko vanhempainneuvoston miehiä teki suururakan ja rakensi mökin valmiiksi. Me YL-VI:n johtajatkin kävimme kantamassa kortemme kekoon, mutta kunnia mökistä kuuluu kyllä vanhempainneuvostolle, jonka sisäpiiri kävi kesätiistaisin usean vuoden ajan rakentamassa kämppää. Rakentamassa oli suuri joukko henkilöitä, mutta erityisesti nimet Aarne Luopajärvi, Esa Risku, Seppo Alén, Matti Karkiainen, Aimo Käppi, Veikko Kujansuu, Leo Ora, Tuomo Vuojolainen ja Veijo Viljanen on syytä tulevienkin sukupolvien muistaa. Ilman heidän valtavaa henkilökohtaista panostaan ei lippukunnilla olisi mökkiä.

Mökkiä ei kuitenkaan olisi tullut pelkällä työllä, vaan vanhempainneuvoston naisilla oli keskeinen osa rahoituksessa, kun järjestivät vuosien mittaan monenlaisia tempauksia rahan keräämiseksi rakennustarvikkeiden ostoon. Näihin kuului mm. seurakunnan kesäkodin vanhan rakennuksen maalausurakka, jossa myös YL-VI:läiset olivat mukana.

Kömmeliä rakennettiin monta vuotta, mutta sen voidaan katsoa valmistuneen vuonna 1985, vaikka senkin jälkeen sitä on paranneltu moneen otteeseen.

TAISTELU KÖMMELISTÄ


Ehdimme käyttää Kömmeliä monta vuotta ja kuin varkain Rosenlew yhtiöitti rantansa ja omistajayhtiön nimeksi tuli Terra Silvana. Sitten iski pommi: Terra Silvana aikoi kaavoittaa rantansa ja myydä ne. Pyysimme heitä ilmoittamaan meille hyvissä ajoin, kun maa tulee myyntiin. Eräänä kesäpäivänä 1989 oli työpaikalleni sitten jätetty soittopyyntö kiinteistö Kovalalle. Sinne soittaessani selvisi, että paras osa leirirannastamme oli jo mennyt; mutta onneksi mökin paikkaa ei sentään oltu keritty myydä. Soitin Terra Silvanan toimitusjohtajalle ja sain lupauksen että he eivät myy mökin tonttia ennen kuin meidän kanssa olisi käyty neuvottelut loppuun. Hinnasta hän sen sijaan ei halunnut tinkiä lainkaan.

YL-VI:n hallitus piti hätäkokouksen ja totesimme omat voimavaramme riittämättömiksi satojen tuhansien markkojen hintaan. Yritimme saada Otavan lähtemään kanssamme yhteiskauppaan, mutta sieltä tuli vastaukseksi selvä ei. Näin ollen näimme ainoaksi mahdollisuudeksi saada seurakunta ostamaan maa-alue. Seurakunta olikin hiljan myynyt omia maitaan, joten rahaa oli kassassa riittävästi. Kirkkoherra ja kirkkoneuvosto eivät kuitenkaan lämminneet asialle, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi saada kirkkovaltuusto puolellemme. Alkoi valtaisa lobbauskampanja, johon värvättiin johtajisto, vanhemmat, tutut ja sukulaiset. Kaikki ottivat yhteyttä tuttuihin kirkkovaltuuston ja -neuvoston edustajiin ja kertoivat partiotyön merkityksestä seurakunnan nuorisotyössä sekä valtavasta talkootyöstä, joka oli tehty mökin rakentamisessa. Kun valtuusto sitten kokoontui, se päätti yksimielisesti aloittaa neuvottelut Kömmelin ostamisesta. Terra Silvana tuli vastaan ja tarjosi kaupan mukana alennettuun hintaan mukaan myös lähikallioita, jolloin myös luonnonkaunis nuotiopaikka tuli pelastettua.

Seurakunta osti 1,9 ha:n laajan maa-alueen vuonna1989 hintaan 425 000 mk. Seurakunta vuokrasi Kömmelin Ylöjärven partiolaisten vanhempainneuvostolle 10 poikatyöpäivän vuotuisella hinnalla ja sai mökkiin käyttöoikeuden, mutta ei ole sitä onneksi juuri hyödyntänyt. Tätä on varmaan auttanut nykyajan mukavuuksien puuttuminen.

Kömmelin mukavuuksia ei ole syytä jatkossakaan lisätä, ettei seurakunnan käyttö lisäänny. Tämä eräkämppämäisyys sopii myös hyvin partiotoiminnan henkeen. Kotona ehtii kyllä olla riittävästi sähkölampun valossa.

LIPPUKUNNAN TALOUS


Tullessani lippukunnan johtajistoon syksyllä 1979, oli YL-VI:n talous aivan kuralla. Lippukunnan toiminnan uudelleen käynnistänyt johtajisto oli lopettanut ja uusi remmin tullut johtajisto oli saanut käsiinsä huojuvan talon. Lippukunta oli taloudellisesti pulassa venetoimintaan otettujen velkojen vuoksi. Kun ostettu vene oli raatona, ei sitä voinut edes realisoida. YL-VI ei olisi selvinnyt veloistaan, ellei entinen lippukunnanjohtaja Tauno 'Tane' Siitama olisi antanut 7000 mk:n korotonta lainaa. Siinä hän kantoi omalta osaltaan esimerkillisesti vastuun tehdyistä venekaupoista, vaikka ei ollutkaan asian puuhamies.

Lippukunta joutui elämään todella tarkan markan taloutta. Seurakunnalta saatu vuosittainen avustus oli toiminnan elinehto. Myös vanhempainneuvoston tuki, piirin partiotuotteiden joulumyynti ja partiolaisten talkootyöt olivat merkittäviä tulonlähteitä. Kunnalta oli anottu nuorisotyöavustusta, mutta sieltä ei saatu kuin muodollinen summa. Se oli täysin ristiriidassa YL-VI:n toiminnan laajuuteen. YL-VI oli päättänyt Kämäräisen Hessun johdolla valittaa lääniin avustusten jaosta ja voitti valituksen. Kunnan avustukset pantiin uudelleen jakoon ja nyt rahaa tuli kohtuullisesti suhteessa toimintaan.

Vanhempainneuvostolta oli saatu lahjoituksena retkeilyvälineitä, jotka olivat turvanneet retkeilytoiminnan. Venelainan lyhennyksistä selviäminen oli kuitenkin jatkuva huolen aihe. Näin ollen johtajisto päätti yrittää myydä veneen raatoa. Tehtävä annettiin veneosaston vetäjälle Jukka Klemettilälle. Hän sai vihdoin ansiokkaasti veneen kaupaksi huhtikuussa 1981. Vaikka veneestä ei saatu läheskään sitä summaa, mikä siihen oli sijoitettu, saatiin lainataakka kutistettua siedettäväksi.

Meillä niukan talouden kanssa eläneillä oli selkeä tavoite: Lippukunta vakavaraiseksi. Halusimme, että voisimme jatkossa keskittyä toimintaan eikä aikaa pitäisi käyttää liikaa rahan hankintaan. Avustusten hakemista tehostettiin parantamalla hakemusten laatua. Tässä on kuitenkin syytä muistaa, että YL-VI:llä oli myös osoittaa laajaa toimintaa, johon avustusanomuksissa viitattiin.

Kaikki tavat saada avustuksia selvitettiin ja sen seurauksena alettiin anoa myös raittiusavustuksia. Niiden saamisen helpottamiseksi liityttiin JokaPojan raittiusliittoon ja perustettiin myös raittiusjaosto, koska avustuksen ehdot vaativat sellaisen. Näistäkin rahavirroista päästiin osallisiksi, vaikka summat eivät olleetkaan suuria. Raittius nähtiin kuuluvan osaksi kaikkea YL-VI:n toimintaa, joten anomukset olivat perusteltuja. Tähän liittyy hauskojakin muistoja, sillä mitään niin hupaisaa näytelmää en ole nähnyt, kuin raittiusrahojen hakijayhdistysten kuulemistilaisuudet.

Loppu se tuli lainan maksamisellekin. Viimeisen lainaerän maksu oli todella suuri helpotus ja juhlan aihe, mutta rahankäytössä oli saatu sellainen opetus, joka ei unohtunut.

Jouduin ottamaan YL-VI:n kirjanpidon hoitaakseni edellisen kirjapitäjän lopetettua. Joulukuun lopulla 1984 sain kassillisen epäjärjestyksessä olevia kuitteja ja niiden pohjalta piti laatia vuoden 1984 tilinpäätös. Omat taitoni pohjautuivat lähinnä teollisuustalouden opintoihin, joten olin pulassa. Uusi-Kakkurin rouvan avustuksella sain tilinpäätöksen kasattua, mutta sen verran tilanne opetti, että taloudenpitoon tehtiin melkoisia uudistuksia. Erityisesti oltuani TTKK:n ylioppilaskunnan talousvastaavana, laitoin YL-VI:n kirjanpidon täysin uuteen uskoon. Tilikartta uusittiin paremmin lakia ja toimintaa vastaaviksi, tiliöintiin tehtiin kunnon ohjeet ja leirien vetäjiä velvoitettiin tekemään talousselvitys leirin tuloista ja kuluista. Erityisesti vaeltajien ulkomaan retkien osalta tämä oli täysin välttämätöntä, koska niiden retkien budjetti oli todella suuri. Halusin turvata myös toiminnan jatkuvuuden. Ohjeistuksen piti olla selkeää, että homma hoituisi myös kirjanpitäjän vaihtuessa.

Lopullisesti pääsimme taloudellisiin tavoitteisiimme, kun saimme toukokuussa 1985 solmittua Ylöjärven SYP:n johtajan Pentti Määtän kanssa viisi vuotisen sopimuksen sponsoroinnista. YL-VI mainosti SYP:tä, vaihtoi sinne tilinsä ja vastineeksi SYP maksoi YL-VI:n kuluja. Koska tällaisen sponsoroinnin jatkuvuudesta ei koskaan ole takuita, päätimme, että SYP:llä maksatetaan lähinnä kalustohankintoja. Näin toiminta ei tulisi liikaa riippuvaiseksi SYP:stä eikä tuki pienentäisi avustusten kannalta tärkeitä retkitoiminnan kuluja. Avustus ei myöskään palaisi taivaan tuuliin, vaan se sidottaisiin kiinteään omaisuuteen. Kalusto saatiinkin erinomaiseen kuntoon. Hankimme mm. useita talvitelttoja, sissiteltan, pelastusliivejä, kanootteja ja paljon muuta leirien ja retkien toimintaa helpottavaa tavaraa, mihin meillä ei muuten olisi ollut varaa. Lama lopetti tämän tukimuodon, mutta sijoittamalla tämä tuki kiinteään omaisuuteen, ovat tulevatkin YL-VI-läiset päässeet nauttimaan siitä.

YL-VI:N LIPPUKUNNANJOHTAJAT


Juha-setä piti ongelmana sitä, että lippukunnanjohtajana oli seurakunnan työntekijä. Niinpä hän ilmoitti luopumansa lippukunnan johtajan toimesta vuoden 1985 lopussa. Oli aika lippukunnan omien kasvattien astu johtoon. Niinpä vuodet 1986-89 olimme Harrixin kanssa vuoroon lippukunnanjohtajana ja tämän apulaisena. Jälkikasvun tuleminen pakotti meidät molemmat luopumaan lippukunnan tehtävistä. Tämä oli hyväkin, sillä niin lippukunta sai myös uutta verta. Kasvaminen eri partiotehtäviin on tärkeää partiotoiminnassa.

YL-VI:n lippukunnanjohtajat vuosina 1977-1989 olivat:

Heikki Kämäräinen 28.11.1977 - 1980
Juha Seppänen 1981 - 1985
Jussi-Pekka Pispa 1986
Harri Kuusela 1987-1988
Jussi-Pekka Pispa 1989
Vesa Mäkinen 1990-

LIPPUKUNNAN KEVÄTRETKI


YL-VI:n alkutaipaleella luoduista perinteistä viimeisin oli lippukunnan ensimmäinen yhteinen retki kevättalvella 1988. Koska se sattui keväälle, siitä tuli kevätretki. Kohteena oli tuttu Kurun Rajalan maasto. Koska oli vielä talvi ja kohde oli metsässä, ei sudareita otettu mukaan. Mukana olivat johtajisto, vaeltajat ja vartiolaiset. Retkelle annettiin nimikin ja se oli Joikhaus.

Lähtiessämme kololta lunta satoi vielä hissukseen, mutta matkalla sitä tuli aivan äpättömästi ja meitä matkalaisia alkoi pikkuhiljaa pelottaa. Lunta tuli kymmeniä senttejä ja linja-autolla alkoi olla vaikeuksia mäissä. Pelkomme kävivätkin toteen, sillä Luhalahden tiellä linja-automme uuvahti erääseen jyrkkään mäkeen pari kilometriä ennen määränpäätä. Vaihtoehtoja ei juuri ollut, joten laitoimme sukset jalkaan hiihdimme retkipaikalle. Sen verran meillä oli tuuria, että Koskisen Pauli oli nelivetoisella autollaan mukana ja vei ahkiot perille.

Lumi sekoitti ohjelmamme ja kaikki tarmo meni leirin pystytykseen. Raskaan päivän päälle Iltaohjelma täyteen ahdetussa talviteltassa tuntui sitäkin hohdokkaammalta. Illan kohokohta oli joikhauskilpailu, jota kuuntelimme nauraen vedet silmissä. Kilpailun voitti tiukasti sittemmin lippukunnan johtajanakin toiminut Hannu "Pastori" Meriluoto. Vaikka retki oli äärimmäisen rankka, se on jäänyt mieleen tapahtumana, jossa lippukunnan yhteishenki oli korkeimmillaan.

YHDYSKUNTASUHTEET


Partion puoluepoliittinen sitoutumattomuus on ollut YL-VI:n valtti, vaikka sitä on tarvinnutkin korostaa tämän tästä. Pahimpinakin politisoitumisen vuosina se oli helppo osoittaa, kun YL-VI:in kului kaikkien puolueiden kunnallispoliitikkojen lapsia. Tämän vuoksi myös suhteet kunnan nuorisotyöhön olivat mutkattomat. Tätä tuki myös YL-VI:n laaja toiminta ja hyvät henkilösuhteet.

Seurakunta on taustajärjestönä aina ollut partiotoiminnan keskeinen tukija niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Seurakuntaankin päin suhteet olivat kunnossa, mutta pientä herkkänahkaisuutta oli välillä havaittavissa YL-VI:n toiminnan joskus koetellessa vanhoillisten piirien suvaitsevuuden rajoja. Koska partiotoiminnan keskeisiä periaatteita on eri asteisiin johtotehtäviin kouluttaminen, eivät nuoret johtajat aina osanneet tehdä kaikkea aikuisia miellyttävällä tavalla. Vastuuseen kasvaminen ei kuitenkaan toteudu, ellei saa tehdä itse myös virheitä ja oppia niistä. Partiotoimintaa on kuitenkin arvostettu, mikä näkyy Kömmelin maa-alueen ostamisessa.

Hämeen partiolaiset on ollut keskeinen koulutusten, kisojen, paraatien ja muiden tapahtumien järjestäjä. Näissä tilaisuuksissa on voinut tutustua partiointiin muualla, saada virikkeitä ja hyviä ystäviä. Piirin tilaisuuksiin kannattaa panostaa, jos vain intoa löytyy.

Rakkaalla sisarlippukunnallamme Otavalla on ollut tärkeä rooli toiminnassa. Vaikka ilmassa on useinkin ollut havaittavissa samanlaista sähköä kuin kissan ja koiran suhteissa, on yhteistyö kuitenkin ollut molempien etu. Muutakin tulosta tästä yhteistyöstä on syntynyt, nimittäin Harra-Kuuselan perhe.

YHTEENVETO


Tehdessäni tätä muistelmaa/historiikkiä, olen huomannut, kuinka tärkeää lippukunnan johdon on hoitaa arkistointivelvoitteensa. Vuosikokousten ja hallituksen kokousten pöytäkirjat ovat jo lakisääteisiä ja muutenkin tärkeitä, mutta erityisesti toimintakertomus olisi tärkeä tehdä kunnolla. Sen avulla voi saada erinomaisen kuvan lippukunnan toiminnasta. Suomen partiolaisille tehty toimintakertomus on tietysti merkittävä jo pelkästään avustusten haussa, mutta sen tunnuslukujen sekaan hukkuu toiminnan todellinen luonne. Vanhat kronologiset toimintakertomukset antavat elävämmän ja paremman kokonaiskuvan toiminnan luonteesta. Dokumentit olisi myös syytä järjestää niin loogisesti, että niistä löytäisikin jotain.

Samoin hallituksen vaihtuessa vanhan hallituksen tulisi huolella opastaa seuraajiaan tulevaisuuden varmistamiseksi. Esitänkin, että YL-VI:ssä otettaisiin käyttöön uusi perinne: hallituksen vaihtositsit. Se olisi tilaisuus, jossa kaikki vanhat ja uudet johtajat olisivat läsnä. Tässä tilaisuudessa vanhan toimen haltija kertoisi työstään ja näyttäisi seuraajalleen, mitä ohjeistusta alueesta on olemassa. Näin voitaisiin hyödyntää vuosien varrella tehty laaja työ toiminnan ohjaamiseksi. Jokaiseen toimeen pitäisi liittyä vähintään yksi nimikkomappi, jossa olisi tarvittavaa ohjeistusta. Samalla tämä lisäisi johtajiston yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Sen kiinnostavuutta voitaisiin lisätä liittämällä siihen vaikka jotain salamyhkäisiä menoja. Siitä pitäisi tulla riitti, josta ei millään hinnalla haluta jäädä paitsi. Siihen osallistuja vannoisi valalla siirtävänsä tietonsa seuraajalleen.

Tässä kuten muussakin toiminnassa perinteen merkitys on ainutlaatuisen tärkeä. Juuri se erottaa partiolippukunnat toisistaan. Perinne on se voimavara, joka siirtyy sukupolvelta toiselle ja rakentaa lippukunnan identiteettiä. Kyllä YL-VI olisi paljon köyhempi, jos sen perinteestä puuttuisivat vanhat legendat, huivimerkki, Ylväisy tai Kömmeli. Jokainen uusi polvi YL-VI:läisiä tuo oman lisänsä tähän perinteeseen. Älköön YL-VI:läisiltä puuttuko voimaa vaalia vanhoja perinteitä ja uskallusta luoda uusia!

Tärkeintä partiossa on kuitenkin toiminta ja sen sisältö. Perinteinen partiotoiminta metsäretkineen, vaelluksineen ja leireineen on sitä perustoimintaa mikä erottaa partiotoiminnan muista harrastuksista. Katsoessani omien poikieni partiotaivalta, olen todennut partioliikkeen ja partioperiaatteiden vahvuuden aikojen muuttuessakin.

On ollut hienoa olla omalta osaltaan luomassa lippukuntaa ja sen perinteitä sekä nähdä uusien johtajien kasvavan ja ottavan vuorollaan vastuun toiminnan jatkumista. Kauan eläköön Ylöjärven Viittaveljet.

Ylös



Lähteet
Partiotoiminta yleisesti:
Suomen Partiolaiset ry.
http://www.partio.fi/

Historia: Alku
Ylöjärven Viittaveljet ry. perustamispöytäkirja

Historia: 1976-89 Osat 1 ja 2
Kirjoittanut: Jussi-Pekka Pispa 3.10.2001, Copyright 2001 Jussi-Pekka Pispa
Muokannut netti-yhteensopivaksi: Pekka Voutilainen 22.11.2001

Ylös



logo